Jatkuvan kiireen ja stressin kulttuuri on väistymässä hyvinvoivien työntekijöiden tieltä. Hyvin levännyt työntekijä on terveempi, keskittyy paremmin ja saa aikaiseksi enemmän, puhumattakaan panoksesta työyhteisön ilmapiiriin.
Kuinka teidän työyhteisössä palaudutaan?
Tee testi.
Uniongelmat ovat mielenterveysongelmien ohella merkittävimpiä työkykyä heikentäviä tekijöitä. Lähes joka kolmas suomalainen painii uniongelmien kanssa jossain vaiheessa työuraansa. Unihäiriöiden kustannukset työnantajille ovat jopa noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Työntekijälle se voi maksaa terveyden. Olemmeko valmiita maksamaan tämän laskun?
Työikäisten unettomuus on yleistynyt kansantaudiksi joka aiheuttaa yhtä suuria ongelmia kuin liikkumattomuus. Uniongelmat nostavat sairauspoissaolojen riskin jopa 2,5-kertaiseksi.
Kulttuurimme ruokkii asennetta, jossa väsymykseen suhtaudutaan tavallisena tilana tai jopa merkkinä hyvästä ja ahkerasta työntekijästä. Työelämän nykyinen tahti on kiivas ja kun sama kiivas tahti jatkuu myös työajan ulkopuolella, elämää suoritetaan unen kustannuksella. Alle 10-20% meistä ottavat tietoisia askelia kohti parempaa unta - valtaosa nukkuu liian vähän tai huonosti ja tietää sen!
Kutsu Miia puhujaksi työpaikkanne tapahtumiin ja löytämään yhdessä uusi suunta työhyvinvoinnille tästä.
Kasvanut kognitiivinen kuormitus vaatii meiltä uudenlaisia itsesäätelyn keinoja, joita täytyy opetella. Palautumista on priorisoitava ja unta täytyy osata arvostaa. Lepo on mahdollisuus ja helppo keino parantaa elämänlaatua, terveyttä sekä hyvinvointia - ilmaiseksi!
Muutos alkaa vaikuttamalla asenteisiin, uskomuksiin ja toimintamalleihin lisäämällä tietoisuutta ja ymmärrystä unesta, konkreettisia käytännön työkaluja unohtamatta.
Paremmalla unella suorituskykyä ja liikkumisen iloa
Palautuminen intohimo työssä. Työn kuormituksesta työn imuun ja parempaan palautumiseen.
Koulutus parempaan uneen ja palautumiseen kiihtyvässä työelämässä
Laadukas uni toimii luovuuden ja suorituskyvyn perustana töissä ja vapaa-ajalla. Palautumista tukeva organisaatioarki yhdessä omien päivittäisten valintojen kanssa mahdollistavat riittävän palautumisen.
Maksullinen koulutustapahtuma, jossa runsaasti ohjelmaa. Tapahtuma alkaa 7.5 klo 10 aiheena Uni ja palautuminen. Energisempää elämää unen voimalla. Esiintymässä univalmentaja Miia Soranto, haastattelijana viestintäpäällikkö Marko Lähteenmäki, THL
Luennolla pohditaan mitä muutoksia jokainen voi tehdä palautumisen ja paremman unen eteen välittömästi. Päivän aikaisella vireystilansäätelyllä ja stressinhallintamenetelmillä tuetaan laadukasta yöunta. Punaisten laivojen puhujalähdöillä innostavat luennot sisältyvät risteilyn hintaan.
Paremmalla unella parempi suorituskyky - yksityinen tilaisuus
Eucerin uutuustuotteen lanseeraus. Kutsuvierastilaisuus.
Koulutuksessa käsitellään mm. perustietoa uneen ja palautumiseen liittyen. Parempien stressin ja kuormituksen säätelytaitojen avulla voit vaikuttaa positiivisesti unen laatuun ja parempaan palautumiseen. Lisäksi koulutuksessa käsitellään unen mahdollisuuksista voimavarojen lisääjänä, työkyvyn, muistin, luovuuden ja innovatiivisuuden parantajana, sekä pohditaan omien arjen valintojen merkitystä ja vaikutusta uneen.''
Koulutuksesta saat itsenäisesti toteutettavia tehtäviä, joiden tarkoituksena on kuormituksen vähentäminen ja unta tukevien rutiinien rakentaminen käytännön tasolla. Näillä keinoilla pääset hoitamaan jo mahdollisia uneen liittyviä haasteita tai ennaltaehkäisemään niiden syntyä. Koulutuksen aikana sinulla on mahdollisuus keskustella ja esittää kysymyksiä aiheisiin liittyen.
Luennolla asioihin paneudutaan paljon käytännön tasolla, mitä muutoksia jokainen voi tehdä terveytensä ja paremman unen eteen välittömästi. Päivän aikaisella vireystilansäätelyllä ja stressinhallintamenetelmillä tuetaan laadukasta yöunta.
Punaisten laivojen puhujalähdöillä innostavat luennot sisältyvät risteilyn hintaan.
Unen ja palautumisen merkitys työkyvyn ja työkykyjohtamisen näkökulmasta.
Palautumisen avaimet - laadukkaalla unella ja palautumisella sujuvampaa arkea klo 15
Vapaa pääsy messukävijöille. Liput 13€/aikuinen.
Stressi on luonnollinen osa elämäämme ja se voi olla positiivinenkin voimavara, mutta vastapainoksi tarvitaan hyvää palautumista. Palautumisen ja unen merkitys varsinkin nyt lisääntyneenä etätyöaikana on korostunut entisestään.
Univalmentaja Miia Soranto on työskennellyt valmentajana hyvinvoinnin parissa jo pitkään ja huomannut, kuinka elämämme tiivis tahti ja työelämän vaatimukset johtavat usein pitkittyneeseen, haitalliseen stressiin ja kuluttavat liikaa voimavarojamme.
Tilaisuuden aikataulu:
8.50 Teams -yhteys avataan. Nappaa aamukahvi mukaan ja tervetuloa linjoille.
9.00 Infoaamu alkaa
10.00 Infoaamu päättyy
MAKSUTON KESKI-SUOMEN KAUPPAKAMARIN JÄSENILLE
"Oletko totaalisen kyllästynyt siihen elämään, jota hallitsee ainainen väsymys? Jutellaanko hetki siitä, mitkä olisivat seuraavat askeleet energisempään elämään?"
Viikon mittaan on lisäksi mielenkiintoisia puheenvuoroja puhutuista aiheista, jotka ovat avoimia kaikille opiskelijoille!
Tapahtuma on avoin kaikille oppilaitoksen opiskelijoille ja työntekijöille.
Työntekijöiden hyvinvoinnin tueksi kolme osainen luentosarja
Tapahtuma on yksityinen.
Jos tuntuu että näistä vaihtoehdoista ei löytynyt teille sopivaa ratkaisua, ota yhteyttä niin mietitään yhdessä miten voisin olla parhaiten avuksi.
Ota yhteyttäKiitos Miia vierailustasi myymälässämme! Asiantunteva ja energinen ote mielenkiintoiseen ja merkitykselliseen, ja aina yhtä ajankohtaiseen sisältöön yhdistettynä teki kokonaisuudesta täyden kympin luennon. ❤
Olen saanut kuulla Miiaa puhujana tapahtumissa, ja hän teki suuren vaikutuksen. Hänellä on vahva kokonaiskuva hyvinvoinnista sekä omakohtaista kokemusta, mikä tekee hänen viestistään samaistuttavan ja käytännönläheisen. Miia saa ihmiset oikeasti tekemään muutoksia omassa arjessaan.
Jos kaipaatte innostavaa ja asiantuntevaa puhujaa unesta ja palautumisesta, Miia on loistava valinta. Hänen kokonaisvaltaisuus ja havainnolliset esimerkit pysähdyttävät kuulijan pohtimaan omia valintojaan.
Yhteistyö on ollut upean vaivatonta ja piristävää. Sinusta huokuu tasapainoisuus ja puheesi vangitsee. Tämän sanoinkin jo meidän ensimmäisessä keskustelussa – olisin voinut vain kuunnella lisää ja lisää.
Tärkeä aihe josta Miia toi esille hyviä näkökulmia selkeästi ja asiantuntevasti. Tätä olisi voinut kuunnella pidempäänkin.
Luento oli todella informatiivinen ja antoi paljon ajateltavaa. Huomasin itsekin miten paljon unen eteen voisi helposti tehdä.
Hyvä uni rakennetaan päivällä. Työ- ja vapaa-aikamme määrittelee pitkälti sen mitä yöllä tapahtuu. Työpaikkalla tulisi puhua jaksamisesta ja unesta yhtälailla kuin alkoholi ongelmista, tupakan tai liikkumattomuuden vaaroista. Viedäänkö teidän työssä jaksaminen kohti tulevaisuutta?