Onko palautuminen hukassa, vaikka elämäntavoissa mikään ei ole muuttunut ja paljon teet asioita oikein? Lue, miten kuormitus, kehon viestit ja opitut toimintamallit vaikuttavat jaksamiseen.
Sen mitä jaksoit aiemmin, tuntuu nyt vievän kaikki voimasi. Ihmetelet ehkä mitä tapahtui sille aiemmalle jaksamiselle?
On totta, että ikääntyessä stressinsietokyky ja kehon palautuminen muuttuu haastavammaksi, mutta se on vain osa totuutta. Uni ja palautuminen ei muutu helpommaksi iän myötä, mutta jaksamiseen ei vaikuta vain kyky palautua, vaan myös se miten ja mistä kuormitumme.
Jokaisen meidän arjen kokonaiskuormitus on yksilöllinen, eikä omaa ja toisen tilannetta voi koskaan vertailla. Siksi itsetuntemus ja oman yksilöllisen hermoston tunteminen on keskeistä. Tämä ei vaadi asian syvällistä ymmärtämisestä teoriassa, vaan itsensä parempaa kuuntelemista.
Jos meillä on ollut läpi elämän käytössä toimintatavat ja -mallit, jotka eivät ole oikeastaan missään vaiheessa sopineet meille, se alkaa näkymään jossain vaiheessa tavalla tai toisella. Kuormitus kasaantuu vähitellen vuosien mittaan ja syntyy palautumisvelkaa, väsymys hiipii elämään salakavalasti ja yhtenä päivänä huomaa, että nyt ei tahdo enää jaksaakaan.
Olemme tottuneet ajattelemaan että aivot ovat ykkönen. Ne kyllä löytävät keinot ja ratkaisut, voimme tietoa etsimällä ja päättelemällä löytää parhaat tavat toimia eri tilanteissa. Ja me ihmiset todella olemme luovia, kekseliäitä ja sopeutuvaisia, mutta jos luotamme vain aivojen viisauteen, se saattaa varsinkin jaksamisen ja voimavarojen kohdalla johtaa harhaan.
Liikunta on hyvä esimerkki tästä, sen merkitystä hyvinvointiin ei voi kiistää, mutta sitkeä uskomus siitä, että raskas urheilu toimii stressin purkamisen ykköskeinona elää, koska se "tekee hyvää", vaikka liikunta on yhtälailla yksi stressitekijä kokonaiskuormitukseen lisää, väsyneenä ja univajeessa etenkin. Raskaasta treenaamisesta ei ole silloin kovin paljon iloa, joskus jopa haittaa. Terveellisiä elämäntapoja ei pidä sekoittaa hyvinvoinnin "pakkosuorittamiseen".
Voimme siis järkeillä itsemme jatkamaan tilanteessa, jossa keho ja hermosto on antanut merkkejä jo pitkään siitä, että tulisi lopettaa. Liiallisesta kuormituksesta ja omien rajojen rikkomisesta kertoo jatkuvasti kasvavat uupumustilastot.
Toiminnallinen neurotiede on opettanut minulle, että kehossa on viisautta, saatavilla olevaa informaatiota, joka osaa ohjata meidät tekemään valintoja ja ratkaisuja omaksi parhaaksemme. Voimme parantaa toimintakykyämme huomattavasti jos vahvistamme aivojemme ja hermostomme välistä viestintää. Jos alamme toimia hermoston ja kehon viestejä kuunnellen ja kunnioittaen, ulkoa opittujen mallien, tulkintojen ja oletusten sijaan, sama tekeminen arjessa muuttuu vähemmän kuormittavaksi.
Tässä ei ole mitään isompaa mystiikkaa. Keho antaa jatkuvasti tietoa siitä, mikä lisää turvaa, mikä vie voimaa, mikä sytyttää ja mikä on puskemista, toimintaa suoritushermostosta käsin. Hermosto on siis kaiken avain, haluttiin sitten vaikuttaa unen laatuun, rasituksesta toipumiseen tai edistää elpymistä.
Vireystilan muutoksen huomaa usein, kun:
hengitys muuttuu, leuka kiristyy, hartiat nousevat korviin, vatsa reagoi, kireys kehossa nousee, jonka seurauksena uni kevenee, mieli alkaa kontrolloida, päätöksenteko jumittaa, tulee tarve vetäytyä, miellyttää, suorittaa tai reagoida kaikkeen. Keho on ylikierroksilla.
Ehkä huomaat tämän jo, ehkä et ja sekin on ok. Hyvä kehoyhteys ja itsensä kuuntelu voi olla hepreaa ihmiselle, joka on elänyt ison osan elämästään ns. kaulasta ylöspäin, toiminut loogisen päättelyn ja ulkoa opitun tiedon varassa. Eli isolle osalle meistä.
Unettomuuden jälkeen kun itse lähdin muuttamaan intuitiivisesti omia toimintatapojani jaksaakseni paremmin arjessa, se ei ulkopuolisille aina näyttänyt kovin loogiselta. Tai sanotaanko niin, että se ei näyttänyt siltä samalta suorittavalta tekemiseltä, mitä minulta aiemmin oli tottunut näkemään. Muistan jopa yrittäjä puolisoni hämmästelleen, että hän ei ymmärrä miten tuolla tekemisellä kukaan saa mitään aikaiseksi. Hän oli aidosti ihmeissään mitä touhusin, enkä ihmettele, olemmehan myös hermostotyypeiltämme aivan erilaisia.
Nyt kaikki on ihan loogista, kun oma ymmärrys sensomotorisen valmentajan opintojen myötä on kasvanut. Oli hienoa saada oma sensomotorinen profiili ja huomata, että monta asiaa olin osannut jo muuttaa itselleni sopivaksi, minulle tehty kartoitus vain vahvisti sen minkä kehoni jo minulle kertoi ja olin osannut ottaa käyttään. Ja on se puolisonikin joutunut myöntämään, että tuollakin tekemisellä voi saada asioita aikaan tai että joskus se on jopa tekemisen ja tulosten aikaansaamisen edellytys.
Miten tuohon kehon viisauteen sitten pääsisi käsiksi?
Kun lähdin toipumisen polulle, minulla ei ollut vaihtoehtoja, viisi vuotta unettomuutta ja fyysiset uupumusoireet pakottivat pysähtymään ja opettelemaan uusia tapoja. Jälkeenpäin on helppo nähdä, että olisi ollut suorempikin reitti, mutta aina toimitaan sillä osaamisella ja niillä tiedoilla mitä on sillä hetkellä käytössä.
Joillekin pysähtyminen ja itseensä tutustuminen on meditointia, mindfullnesia tai vaikka kirjoittamista, mutta tuo kaikki on hyvin pitkälle vielä pään sisäisen maailman tutkimista. Kehoon pääsee vain kehollisilla menetelmillä. Se on sen huomaamista mitä minussa kullonkin tapahtuu ja sen informaation hyödyntämistä.
Aina kun lipsuin vanhoihin tapoihin tehdä työtä tai pyörittää arkea, huomasin pian eron siihen miltä olo tuntui päivän päätteeksi. Kun tein työtä tai hoidin elämän vastuita ja velvollisuuksia siitä käsin mikä sai minut innostumaan, oivaltamaan ja kokemaan merkityksellisyyttä (minun synnynnäisiä vahvuuksia), olin liekeissä ja energiaa riitti koko päiväksi, työstä palautuminen ei ollut ongelma. Kun ostin bisnesvalmennuksen, jossa minulle opetettiin jäykkiä strategioita, joilla tehdään tulosta tai kuuntelin muiden neuvoja ja vinkkejä, fiilis kuivui vähitellen kasaan, ahdistuin ja lopulta lamaannuin täysin (puhumattakaan siitä mitä tapahtui nukkumiselle siinä vaiheessa).
Paineen alla ei todellakaan syntynyt parasta jälkeä ja aluksi ajattelin, että näin on taatusti kaikkien kohdalla. Kuinka väärässä olinkaan. Se mikä sopii yhdelle hermostolle, ei sovi toiselle. Myöhemmin oivalsin, että esimerkisi puolisoni tarvitsi sitä painetta, haasteita, jotta olisi toimintakykyinen. Ja tämänkin oivalluksen lopulta vahvisti hänelle tekemäni sensomotorinen kartoitus.
Mitä siis jos jaksamisen parantaminen ei alkaisikaan siitä, että yrität enemmän palautua, vaan siitä, että alat huomata, missä kohtaa toimit itseäsi vastaan?
Miia ⎪UnenVoima
univalmenta, palautumisohjaaja, sensocoach level3
Sensocoaching eli sensomotorinen valmennus tarkastelee ihmistä aivojen, kehon ja hermoston yhteistoiminnan kautta. Sen avulla voidaan kartoittaa esimerkiksi luontaisia vahvuuksia, kehon tiedostamattomia vaikuttimia ja sitä, millaiset toimintatavat tukevat ihmisen jaksamista, palautumista ja arjen toimintakykyä.
Kyse ei ole persoonallisuustestistä tai diagnoosista, vaan tavasta ymmärtää, miten ihminen toimii luontaisesti ja missä kohtaa opitut toimintamallit voivat alkaa kuormittamaan.
Klikkauksen päässä elämää helpottavista työkaluista ja ajattelua avartavista näkemyksistä.
#UnenVoima kirjeellä saat tietoa myös uusimmista blogi -kirjoituksista ja muista sisällöistä. Ei roskapostia, vain oikeaa asiaa!
